19.03.2018

Kanervan päiväkoti Vesijärvi-kummiksi

Kanervan päiväkoti Vesijärvi-kummiksi
Lahtelainen ympäristösuuntautunut Kanervan päiväkoti ryhtyi Vesijärvi-kummiksi.

Kanervan päiväkodissa ympäristöasiat ja luonto ovat arjessa koko ajan mukana. Vesijärvisäätiön kanssa yhteistyö alkoi vuonna 2014, kun päiväkoti ideoi perhetapahtumaksi Vesijärvi-kävelyn Pikku-Veskun ympäri. Viime syksynä tapahtuma toistettiin yhdessä Riihelän päiväkodin kanssa.

Kummi-idea on itänyt päiväkodilla jo pidemmän aikaa, joten viime syksyn tapahtuman potti laitettiin kummimaksu-kassaan.

Kun virallinen Vesijärven kummi-todistus tuli päiväkodille, lapset olivat innoissaan. Kummius on lapsille läheinen asia ja nyt kaikki saavat itse olla yhdessä kummeja.

- Kopioimme kummitodistuksen ja laitoimme sen esille jokaisen lapsiryhmän oman huoneen oveen. Lapsille on valtavan tärkeää, että he voivat itse olla kummeina pitämässä huolta Vesijärvestä ja että myös isät, äidit ja päiväkodin väki ovat kaikki kummeja, kertoo varhaiskasvatuksen hoitaja Taina Livingston-Korhonen.

Kanervan päiväkoti on Vihreän lipun päiväkoti vuodesta 2012. Ensimmäinen teema oli jätteet, sitten vesi ja nyt terve elämä. Kukin teema kestää periaatteessa kaksi vuotta. Tosin vesi-teema kulkee jatkumona mukana, koska vesi liittyy niin moneen asiaan.

Ympäristö tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia päiväkodin arkeen, kun painotus otetaan systemaattisesti suunnittelussa huomioon. Pirttiharjussa sijaitsevalle Kanervan päiväkodille Likolampi on lähempänä kuin Vesijärvi ja sen rannat ovat lapsille tutut. Retkillä puhutaan rantojen kunnosta, roskaamisesta ja siisteydestä.

- Tuomme esille myös vedensäästöä suojelun näkökulmasta ja puhdas vesihän liittyy suoraan myös terveeseen elämään, sanoo Livingston-Korhonen.

Tänä talvena Kanervan päiväkoti kävi luistelemassa Vesijärven jäällä. Reissulla huomattiin, että ulkoilijat olivat roskanneet jääreittiä, mikä harmitti lapsia. Järven jäällä luistelu oli monille uusi huima kokemus, kun pohdittiin, että siellä jään alla on ihan oikeasti eläviä kaloja.

Kummimaksun keräämiseen ensi vuotta varten on jo lähdetty liikkeelle iloisin mielin. Erilaisia leivontajuttuja on tulossa ja myynnistä saatavat rahat kilahtavat Vesijärven kummi-kassaan.

Kummit jäällä

Kanervan päiväkodin kummit tutustumassa talviseen Vesijärveen 
(Kuvat: Kanervan päiväkoti)

Lisätietoja:

viestintäasiantuntija Irma Peltola
Vesijärvi-kummien yhteyshenkilö 
irma.peltola(a)vesijarvi.fi
040 5144958

 

 



Lähettäjä
Webmaster
13.03.2018
Viimeksi muokattu
20.03.2018
Jaa