Särkiburger on Vesijärven lähiruokaa
Pyöräilijät saivat Päijännetalolla Vääksyssä maistaakseen särkiburgeria, joka oli Koulutuskeskus Salpauksen kokkien Olli Turusen ja Jukka Turtan valmistamaa särkikalapihviä tarjottuna Kanavan Kotileipomon tuoreen ruisleivän sisällä. Burgerin kanssa lisukkeena sai Herkkumaan kurkkusalaattia ja kuivattua sipulia. Pyöräilijöille särkipihvi maistui pienistä ennakkoluuloista huolimatta todella hyvältä ja vastaavaa tuotetta syötäisiin mielellään myös tulevaisuudessa. Erityisesti monia tuntui ihmetyttävän, miksi särkeä ei hyödynnetä paljon nykyistä enemmän, kun siitä saa näin maistuvia tuotteita valmistettua.
Hoitokalastus on merkittävä keino vähentää järvien kuormitusta. Valtakunnallisesti suuri osa näin pyydetystä kalasta päätyy turkiseläinten rehuksi tai kompostoitavaksi. Vesijärveltä on vuosittin hoitokalastettu 200 000 kg ns. vähempiarvoista kalaa eli noin 20 kg hehtaarilta. Vesijärvisäätiön ”Järvi Hoi” -hanke tuo kuluttajien tietoisuuteen särjen mahdollisuudet ja monipuolisuuden ruokakalana ja edistämää samalla paikallistoimijoiden ansaintamahdollisuuksia.
Päijät-Hämeen lähiruokapyöräily sai liikkeelle noin 60 päättäjää ja vaikuttajaa alueen työyhteisöistä, yrityksistä ja yhdistyksistä sekä myös yksityishenkilöitä. Pyöräilyn järjestelyistä vastasivat yhteistyössä Kasvua Hämeessä -hankkeen kanssa MTK Häme, Vesijärvisäätiö, Järvi hoi -hanke, HAMK ja Maa- ja kotitalousnaiset
Katso lisää Järvi hoin -sivuilta tästä.
Lähiruokapyöräilyn viestejä Valosen hunajatilalla.
Järvi hoin särkiburgerit valmistuivat grillissä.
Päijät-Hämeen liiton väki oli mukana isolla joukolla.
Ympäristöjohtaja Kari Porra (oik.) Lahden kaupungilta painotti yhteistyön ja
talkoiden merkitystä vesienhoidossa.