Vesijärvellä on tänä kesänä kuusi mittausasemaa. Mittausasemien vienti järvelle alkoi viime viikolla ja nyt kaikki lautat ovat paikoillaan ja tuottavat dataa järven tilasta.
Automaattiset jatkuvatoimiset vedenlaadun mittausasemat ovat Myllysaaren syvänteellä, Lankiluodon alueella, Enonselän keskisyvänteellä, Paimelanlahdella sekä Vähäselällä. Lisäksi Lankiluodon syvänteelle tullaan sijoittamaan uusi ympärivuotinen ja portaattomasti eri syvyyksiltä vedenlaatua mittaava hissiasema, mittausviitta. Se tuo tietoa eri vesikerroksista.
Mitattavia suureita ovat mm. levien ja sinilevien määrät sekä veden lämpötila ja happipitoisuus eri syvyyksissä. Tietoja hyödynnetään mm. hapetuksen vaikutusten arvioinnissa. Mittauslautat ovat käytössä avovesiaikaan, talvisin käydään järveltä ottamassa vesinäytteitä.
Käy katsomassa tietoja
Mittausasemien tiedot ovat kaikkien luettavissa. Ne päivittyvät Lahden kaupungin nettisivuille joka päivä klo 12. Linkki data-sivulle löytyy ”Asuminen ja ympäristö” -valikosta ympäristön suojelun alta ja on myös linkkinä alla. Data tulee esille piakkoin myös www.puhdasvesijarvi.fi etusivulle.
Nettilinkki asemien sivuille, josta pääsee datapalveluun:
http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/382F5D78002C113DC2257DEB0037FA4E
(Kuva Juha Paavola)