Brittiläinen 35-vuotias Tom Jilbert on suorittanut perustutkintonsa Edinburghin yliopistossa, väitellyt Utrechtin yliopistossa Hollannissa ja on työskennellyt sen jälkeen post-doc tutkijana Utrechtin ja Helsingin yliopistoissa.
Jilbertin tutkimusala on akvaattinen biogeokemia. Vesijärvi edustaa uutta haastetta, sillä hänen aiempi kokemuksensa on suureksi osaksi koottu mereltä. Jilbertin tohtoritutkinnon aiheena oli Välimeren ympäristömuutos. Post-doc vaiheessansa hän jatkoi merentutkimusta kohteenaan Itämeri ja erikoistui hapettomiin akvaattisiin systeemeihin. Hänen erikoisosaamisalueisiinsa kuuluu ravinteiden, erityisesti fosforin, kiertokulku ja niiden rooli vesistöjen rehevöitymisessä. Ravinteiden kiertokulun kartoituksella niin vesipatsaassa kuin sedimentissä tulee myös olemaan tärkeä rooli Vesijärven vedenlaadun ongelmien ratkaisemisessa.
”On tosi hienoa saada tämä mahdollisuus ja kohdistaa tietotaitoani nyt myös makeanveden ekosysteemeihin. On palkitsevaa päästä työskentelemään Vesijärvi-yhteisön kanssa ja löytää yhdessä ratkaisuja paikallisiin ympäristöongelmiin. Uskon, että voin tarjota uusia näkökulmia ja asiantuntemusta veden laadun parantamiseen”, toteaa Jilbert.
Apulaisprofessuurin sijoituspaikka on ympäristötieteiden laitoksella Viikissä ja toimipaikkoja ovat Viikki ja yliopiston Lahden kampus. Virkaa haki 23 henkilöä.