Tunnustuspalkinto toi taimenia Vesijärveen

Vesijärven petokalojen istutusmäärät nousivat tavoitteeseen

Vuoden Helmi –tunnustuksen arvo on 10 000 euroa, joka käytetään kalojen istutukseen Vesijärveen.

Ohjelmajohtaja Heikki Mäkinen Vesijärvisäätiöltä toteaa, että tunnustuspalkinnon myötä voidaan lisätä taimenistutuksia eri puolille Vesijärveä. Kalaston hyvään tilaan kuuluu myös sopiva määrä petokaloja kalastettavaksi ja lisätuen myötä istutuksissa päästään Vesijärven hoito-ohjelmassa määritetylle tavoitetasolle, joka on 10 000 istukasta vuodessa.

– Taimenia istutettiin viime viikolla reilut 5200 kappaletta Vesijärven Kajaanselälle ja Laitialanselälle. Lisäksi järjestetään myöhemmin erillinen yleinen kalastustapahtuma, jossa voi pyytää kirjolohia, kertoo Mäkinen.

Kaloista puolet päästettiin Vesijärveen Kajaanselän Kettulanrannalta. Istutuspaikkojen lähellä on poikasille sopivia syvänteitä. Istutettavat taimenet olivat kaksivuotisia pituudeltaan 23-24 cm ja painoa oli 140-150 g. Enonselälle istutettiin taimenia jo aiemmin keväällä, joten sinne ei ollut tarpeen suunnata lisäistutuksia.

PadasjoenSäästöpankkisäätiön hallituksen puheenjohtaja Jyrki Artjoki pitää tunnustuspalkinnon käyttötapoja hyvänä pakettina.
– Tässä on mukana vesienhoidon näkökulma ja sen lisäksi luodaan myöhemmin kaiken kansan kalastustapahtuma, jossa on mahdollisuus ongella napata kirjolohi, toteaa Artjoki.

Vesijärvellä Enonselän ulapan kuorekanta on todettu kalastotutkimuksissa poikkeuksellisen runsaaksi. Liian vahva kuorekanta voi olla huono asia Vesijärven vedenlaadun kannalta. Petokalaistutukset ovat luonnollinen tapa kuorekannan hallintaan, koska kuoreen kysyntä elintarvikkeena on vähäistä ja siten sen kalastus vaikeaa saada kannattavaksi. Toisaalta vahva kuorekanta on eduksi istutetuille taimenille, jotka käyttävät myöskuoretta ravintona.

Polskis ja menoksi

Polskis ja menoksi! (kuva Matti Kotakorpi)

Vesijärveen päästyään taimenet jäivät hetkeksi rantaveteen ihmettelemään, mutta suuntasivat sitten nopeaan tahtiin isona parvena selälle päin.

 

Lisätiedot:

• Vesijärvisäätiön ohjelmajohtaja Heikki Mäkinen, heikki.makinen(a)vesijarvi.fi, 040 5148513
• Padasjoen Säästöpankkisäätiön hallituksen puheenjohtaja Jyrki Artjoki, jyrki.artjoki(a)gmail.com, puh. 0400 546669
• Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut, matti.kotakorpi(a)lahti.fi, 050 5391696

 

helmi säästöpankki

padasjoen säästöpankkisäätiö