Jättiputki ja jättipalsami ovat tuttuja vieraslajeja myös Päijät-Hämeessä. Vesistöjen varsilla esiintyessään on riskinä, että ne leviävät myös virtaavan veden myötä. Vieraslajien torjunta on helpompaa mitä aiemmin sen aloittaa.
Talkoolaiset ja vieraslajien torjuntaan perehtynyt yrittäjä siivosivat Hammonjoen kalastuspaikkoja jättiputkesta. Pienet yksilöt kaivettiin lapiolla maasta juurineen, kaikkien suurimmista poistettiin huolellisesti kukinnon alut. Kauempana vesistöstä olevat isot yksilöt torjuttiin myöhemmin kemiallisesti. Talkoot organisoi Yhteisillä aalloilla -hanke.
Hammonjoella jättiputkia on rannalla kalastusalueella. Erityisesti lapset eivät välttämättä tunne jättiputeka, joka voi siihen koskiessa aiheuttaa palovamman tyyppisiä iho-oireita. Porukalla ranta-alueen kartoitus ja kitkentä vei vain pari tuntia.
Yrittäjä Kari Rauha kannustaa ihmisiä tarkkailemaan omia pihoja ja miksei muitakin alueita. Pienet esiintymät on aina helpompi raivata pois kuin laajalle levinneet. Jättiputki leviää sekä siemenistä että juurista ja on monivuotinen kasvi.
– Kitketyt jättiputket pitää koota tiiviisiin säkkeihin. Jos kitkettyjä kasveja käsittelee huolettomasti, voi pahimmillaan edistää niiden leviämistä, muistuttaa Rauha.
Yhteisillä aalloilla -hanke järjesti talkoita myös jättipalsamin kitkemiseksi Myllyojalta ja lisäksi torjuttiin isosorsimoa peittämällä yhdellä kosteikolla havaittu kasvusto.
– Jos jättipalsamia on suuria aloja, voi tavoitteeksi asettaa ensin esiintymän rajaamisen. Yksivuotinen jättipalsami leviää siemenestä, joten niitto kukinnan alkuvaiheessa ja niitetyn kasvuston mädättäminen tai poltto tuhoaa siemenet, toteaa Irma Peltola Yhteisillä aalloilla -hankkeesta.
Pikkukuva: Niko Tauren huomasi fb:ssä talkooilmoituksen ja hommasi kaverinsa ja vanhempansa mukaan.
Jättipalsamin punertavan Jättiputki Isosorsimo
värin erottaa helposti.
Lisätiedot: www.vieraslajit.fi
Lahden seudulla on alkukesästä jaettu tietoa vieraslajeista ja opastettu tunnistuksessa ja torjunnassa. Lue lisää Lahden kaupungin talkookitkennöistä ja lähde mukaan www.luontoturva.fi
(Lisätty 6.7. isosorsimon kuva)