Päivi Rönni on MTK Hämeen Kestävää ruokaa ja kasvua Hämeessä -hankkeen ohjelmapäällikkö, maaseutumatkailuyrittäjä ja vannoutunut luomu- ja lähiruuan kannattaja.
Sanotaan se nyt heti tähän alkuun: täysin päästötöntä ruuantuotantoa ei ole olemassa, ainakaan toistaiseksi. Teknologia tuottaa toki ratkaisuja, jossa ruoka tulevaisuudessa kasvaisi soluviljelynä ikkunalaudalla tai proteiinit kasvatettaisiin bakteerien ja aurinkoenergian avulla ilman hiilidioksidista. Vielä siihen on kuitenkin tovi matkaa, että ihmiskunnan tarvitsema ravinto tuotettaisiin ilman peltoja ja maanviljelijää. Päästöttömään tai vaikutuksiltaan ainakin neutraaliin ruuantuotantoon kuitenkin pyritään.
MTK:n kunnianhimoisena tavoitteena on hiilineutraali ruoka vuonna 2030. Miten tavoitteeseen päästään? Päästöjä alentamalla, sidontaa lisäämällä, uusiutuviin energianlähteisiin panostamalla ja alan sopeutumista ilmastonmuutokseen vahvistamalla.
Valmista ei tule hetkessä, lisää tutkimusta tarvitaan, mutta paljon voidaan tehdä jo nyt. Viime aikoina keskustelu maanviljelyssä on siirtynyt sinne, minne itse asiassa ei suoraan näe, eli maan pinnan alle, maan viljelyyn. Maaperässä on enemmän hiiltä kuin kasvillisuudessa ja ilmakehässä. Siksi on mietittävä, millaisilla toimenpiteillä varmistetaan, että hiiltä vapautuisi mahdollisimman vähän tai parhaassa tapauksessa hiilen määrä jopa lisääntyisi.
Suomen ongelmana on erityisesti eloperäisten viljelymaiden suuri määrä ja lyhyt kasvukausi. Maan muokkausta voidaan kuitenkin keventää ja ympärivuotista kasvipeitteisyyttä lisätä, viljelykiertoa monipuolistaa, kerääjäkasvien, syväjuuristen typensitojakasvien sekä monivuotisten ja -lajisten nurmien viljelyä lisätä. Eloperäisen aineksen määrää voidaan lisätä orgaanisten lannoitteiden ja maanparannusaineiden käytöllä. Maan kasvukuntoon satsaaminen parantaa myös vesitalouden hallintaa ja siten ravinteiden pidätyskykyä. Samalla lisääntyy sadon tuottokyky ja sitä kautta yleensä myös tuottajan taloudellinen tulos. Melkoinen win-win!
Kotieläintuotannon ilmastopäästöt syntyvät pääosin metaanista ja typen oksideista. Niihin voidaan vaikuttaa lähinnä lannan varastointia ja käyttöä tehostamalla sekä ruokintaa tarkentamalla. Vaikka kotieläintuotannon päästöjä ei ole syytä vähätellä, on syytä kuitenkin erottaa globaali ja suomalainen eläintuotanto toisistaan. Suomalaiset naudat ja lampaat ja niiden tuotanto nojaavat vahvasti nurmipohjaiseen ruokintaan ja nurmissa on suuri hiilensidontapotentiaali. Karjanlanta on samalla sekä arvokas ravinteiden lähde että maanparannusaine. Se ruokkii kasvien ohella myös maaperän pieneliöstöä ja parantaa siten maanrakennetta. Lanta yhdessä nurmen kanssa voi tarjota myös mahdollisuuksia biokaasun tuottamiseen. Biokaasuprosessin sivutuotteena syntyy ravinnetta, joka parantaa kierrätystä.
Ilmasto- ja vesistöpäästöt ja niiden hillintään johtavat ratkaisut kulkevat usein käsikädessä. Maatalous on metsätalouden ohella tällä hetkellä ainoa hiilipäästöjen sitoja. Olisiko maanviljelijästä siis sittenkin enemmän ratkaisun tarjoajaksi, jopa ilmastosankariksi?
