Lahden ympäristöpääkaupunkivuosi on lisännyt selvästi ulkomaisen median kiinnostusta Vesijärven kunnostushistoriaa ja nykytilaa kohtaan. Vesijärven tilan heikentyminen 1970-luvulle saakka ja sen jälkeen alkanut, monimuotoisten toimenpiteiden aikaansaama kuntoutuminen on koettu kiinnostavaksi esimerkiksi onnistuneesta ympäristönhoidosta. Vesijärvi on ollut esillä sekä painetussa että sähköisessä mediassa eri puolilla Eurooppaa.
Helmikuun alussa julkaisi Madridissa ilmestyvä ja vesiasioita laajalle espanjankieliselle yleisölle popularisoiva verkkolehti el Agora jutun Lahden ympäristöpääkaupunkivuodesta ja Vesijärven hoidon merkityksestä kaupungille. Jutussa huomioitiin myös Vesijärvisäätiön perustaminen vuoden 2007 lopulla.
Muutama päivä myöhemmin Lahdessa vieraili Sveriges radio, joka nosti esille Vesijärven muutoksen leväaltaasta erilaista virkistystä tuovaksi resurssiksi ja kansainvälisestikin tunnetuksi vesistökunnostuskohteeksi. Samasta aiheesta kirjoitti helmikuun lopulla myös brittilehti The European sekä sähköisessä että printtiversiossaan. Vesijärven kunnostus otettiin lehdessä yhdeksi esimerkiksi siitä, mitä ympäristöpääkaupunki Lahden kokemuksista voisi oppia.
Kahdellatoista kielellä ilmestyvä ja 150 miljoonaa ihmistä kuukaudessa tavoittava uutiskanava Euronews toi helmikuun lopulla julkaistussa jutussaan puolestaan esille Vesijärven kunnostushistorian ja sen merkityksen ympäristönhoidon aktiivisuudelle Lahdessa. Vesijärven hoidon historiasta ja nykytilasta uutisoi alkukeväästä myös Times Magazine.
Ulkomaisissa medioissa julkaistut jutut ovat olleet pääosin asiantuntevia ja hyvin toimitettuja. Varsinkin Suomesta katsottuna eksoottisempien medioiden jutuissa on kuitenkin saatettu joskus luisua ylisanojen puolelle, kuten on käynyt albanialaisen verkkolehti Monitorin kohdalla. Monitor meni maaliskuun alussa Vesijärven kunnostushistoriaa raportoidessaan jo melko pitkälle, kun se kuvasi järven kehittyneen jo 1980-luvulla kristallinkirkkaaksi – sen jälkeen, kun järveen kertyneet jätteet oli korvattu miljoonilla kaloilla.
Kevään edetessä yhä useampi toimittaja uskaltautuu raportoimaan myös paikan päälle Lahteen. Toukokuun alussa kaupungissa vieraili Portugalin kansallisen tv- ja radioyhtiö RTP:n kuvausryhmä, joka halusi välittää Vesijärven hoidon tarinaa omille seuraajilleen. Lähiviikkoina televisiossa ja radiossa julkaistava juttu liittyy kokonaisuuteen, jossa kuvataan EU:n aluekehitysrahoituksella toimeenpantuja kehityshankkeita sekä verrataan Euroopan ympäristöpääkaupunkien kokemuksia ja toimintatapoja. Lissabon oli Lahden edeltäjä Euroopan ympäristöpääkaupunkina.
Mediavierailut saavat jatkoa melko pian, sillä jo toukokuun puolivälissä Lahteen saapuu Itävallan televisioyhtiö ORF.
Lisätiedot:
Heikki Mäkinen
ohjelmajohtaja
Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö
heikki.makinen@vesijarvi.fi
puh. 040 5148513