Lahti Lakes 2021 tieteellisen symposiumin paneelikeskustelussa pohdittiin vesistökunnostusten tavoitteita ja tuloksia. Kunnostuksille tyypillistä on pitkä kestoaika.
Järvien pilaantumishistoria tunnetaan, mutta järvikohtaiset toipumisprosessit ovat osin epäselviä. Paljon on kuitenkin opittu, esimerkiksi se, että järvien hoitotoimet on parasta aloittaa hyvissä ajoin.
Kun seurataan järvien tilaa, huomataan muutokset ajoissa ja voidaan ryhtyä nopeasti tarvittaviin toimiin. Kunnostaminen on aina helpompaa, mitä aikaisemmin siihen herätään, totesi tutkija Anne-Mari Ventelä Pyhäjärvi-instituutista.
Ventelä on erityisen huolissaan ilmastonmuutoksen aiheuttamista leudoista talvista, jotka jättävät maaperän paljaaksi. Sulassa maassa sateet aiheuttavat eroosiota ja ravinteiden kulkeutumista vesistöihin. Ulkoinen kuormitus kasvaa rajusti.
Kuudessa vuodessako hyvää tilaan? Vesipuitedirektiivin mukaan vesistöjen ekologisen tilan tulisi olla hyvä vuonna 2027. Paine saada vesistöt kuntoon kasvaa, mutta kestävä kunnostus vie aikaa vuosikymmeniä. Helsingin yliopiston professori Jukka Horppila toteaakin, että tilanteessa on tietty ristiriita.
Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Kari-Matti Vuori pitää selvänä, että aikataulullista tavoitetta ei tulla saavuttamaan kaikkien järvien osalta.
Tavoitetta ei silti pidä lähteä lykkäämään. Jos niin tehdään, voi muodostua käsitys, että aikaa on määrättömästi, eikä toimenpiteillä ole kiire. Näinhän uhkaa käydä ilmastonmuutoksen torjunnan osalta.
Voi olla, että kunnostusten tavoitteita on kuitenkin asettava realistisemmalle tasolle. Tämä on siksikin tärkeää, että kunnostuksiin osallistuvat voivat kokea onnistumisia, joista olla ylpeitä ja jotka kannustavat jatkamaan työtä. Kun järvien tilaan vaikuttavat olosuhteet muuttuvat, ne vaikuttavat myös kunnostustoimilla saavutettaviin tuloksiin ja tulosten synnyn nopeuteen.
Voimme joutua myöntämään, että emme tiedä miten jonkin järven saa kuntoon. Voimme myös joutua jatkossa tilanteeseen, jossa pitää miettiä minkä tyyppisten järvien kunnostamiseen panostetaan. Koetaanko esimerkiksi matalien järvien kunnostaminen toivottomaksi ja panostetaankin niiden sijaan veden tummumisesta kärsivien syvien järvien hoitoon, pohtii Vuori ja arvelee, että tutkijat ja päätöksentekijät joutuvat käymään tätä keskustelua jatkossa.
Vesistöt ovat suomalaisen sielunmaisema ja niiden puhtauden merkitys on ehkä juuri nyt tärkeämpi kuin koskaan ennen. Aiemmin vesistöjen ja luonnon hyvää tilaa saatettiin Suomessa pitää itsestään selvyytenä. Nyt ollaan valveutuneempia ja osataan seurata oman järven tai lähirannan tilaa.
Jos rannassa ilmenee vaikkapa sinileväkukintoja, niin ihmiset reagoivat todella nopeasti, toteaa Ventelä.
Puhdas vesi on ratkaisevaa ruoan tuotannolle, yli 500 000 kesäasunnon virkistyskäyttö- ja taloudelliselle arvolle, pääkaupunkiseudun juomavesi tulee Päijänteestä ja puhtailla vesillä on kansainvälisestikin valtava brändiarvo Suomelle. Korona-aika on entisestään vahvistanut suomalaisten luontosuhdetta.
Kansalaisten vesistöistä välittämien havaintojen merkitys on tärkeä tuki ammattilaisten työlle. On epärealistista ajatella tietojen keruuta ilman kansalaisseurantaa. Automaattiset mittausasemat voivat kerätä valtavia määriä dataa, mutta ongelmana on, että analysointi vie paljon aikaa.
Paikallisten ihmisten rooli etenkin valuma-alueilla olevien riskikohteiden ja niissä tapahtuvien muutosten havainnoinnissa on korvaamaton, sanoo Kari-Matti Vuori.
Vesijärvi on ainutlaatuinen järvi ja sen ongelmat ja niiden vaatimat kunnostustoimet pitää määritellä juuri Vesijärven lähtökohdista. Jukka Horppila on ollut mukana 1980-luvulta asti Vesijärven tilan seurannassa ja kunnostuksissa. Hän toteaa, että Vesijärven yksi ominaispiirre on, että sen rannoilla maan käyttö on hyvin tehokasta, mikä muodostaa kuormitusriskin.
Vesijärvi on selkeästi menossa parempaan suuntaan ja antaisin järvelle mahdollisuuden liikaa häiritsemättä jatkaa toipumistaan ehkäpä 10–20 vuotta. Järvi on saastunut hitaasti ja toipuukin hitaasti. Hoitokalastuksella on saatu paljon aikaan ja sen merkitys on edelleen suuri. Toki juuri kuormituksen kasvu voi muuttaa tilannetta, pohtii Horppila.
Enonselän osalta ongelmana on ravinteiden vuosikymmenien aikana tapahtunut sitoutuminen pohjan sedimenttiin ja niiden vapautuminen sieltä pikkuhiljaa veteen. Ravinteita voi joko pyrkiä sitomaan sedimenttiin tai poistamaan ne kokonaan. Järvikunnostuksissa painopiste on ollut ravinteiden sitomisessa ja poisto on ollut alikäytetty menetelmä.
Se on toki hidas tapa kunnostaa järviä, mutta samalla olisi mahdollista kehittää poistettujen ravinteiden kierrätystä, sanoo Tom Jilbert.
Tutkijat pohtivat, voisiko sedimentin tila olla yksi lisäkriteeri järvien ekologisen tilan määrittelyssä. Nyt sedimentin tilaa ei oteta huomioon.
Joskus vesienhoidon, maa- ja metsätalouden, kalastuksen tai maankäytön tavoitteiden välillä ilmenee intressiristiriitoja. Tilanteen ratkaiseminen vaatii monenlaista viestintää, keskusteluja ja tiedon jakamista. Anne-Mari Ventelä katsoo, että avainasemassa on pitkäjänteinen työ paikallistasolla. Kun yhteydenpito eri ryhmien kesken on jatkuvaa ja luontevaa, syntyy yhteinen tavoite.
Tarvitaan paikallisia välittäjiä, jotka toimivat tutkimuksen ja käytännön välimaastossa. Tutkijatkin saattavat puhua niin, että ihmiset eivät ymmärrä, hän sanoo.
Jos kaikki eri intressitahot saadaan toimimaan vesistöjen hyväksi ja yhteiskunta on työssä vahvasti mukana, vesien tulevaisuus näyttää, jos ei puhtaalta, niin ainakin riittävän hyväkuntoiselta.
Teksti perustuu Lahti Lakes 2021 -tutkijasymposiumin paneelikeskusteluun, joka pidettiin 8.6.2021 Lahdessa. Keskustelemassa olivat professori Jukka Horppila Helsingin yliopistosta, johtava tutkija Kari-Matti Vuori (Suomen ympäristökeskus/Saimaarium Oy) ja tutkija, dosentti Anne-Mari Ventelä (Pyhäjärvi-instituutti/Turun yliopisto). Keskustelua veti apulaisprofessori Tom Jilbert Helsingin yliopistosta.
Koosteen paneelikeskustelusta laati:
Irma Peltola
viestintäpäällikkö
Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö
irma.peltola@vesijarvi.fi
