Kymmenen vuotta Vesijärven kummina

Kymmenen vuotta Vesijärven kummina

Lahtelainen Sami Remmi on pisimpään Vesijärvi-kummina ollut henkilö. Hän arvelee voivansa jatkaa kummina lopun ikäänsä! Olimme muuttaneet muutama vuosi aiemmin takaisin Lahteen, kun feissari tavoitti minut ehkä satamassa tai torilla. Paluumuuttajalle...
Hollolan pienjärville uusi seurantasuunnitelma

Hollolan pienjärville uusi seurantasuunnitelma

Hollolan pienjärvien päivitetyssä seurantaohjelmassa huomioidaan erityisesti virkistyskäytön kannalta tärkeimmät järvet sekä mahdollisten kunnostustoimien tuomat lisäseurantatarpeet. Tärkeimpiä pienjärviä on seurattu jo vuodesta 2007 alkaen ja satunnaisesti myös sitä...
Kalatalouskeskukselle uusi toiminnanjohtaja

Kalatalouskeskukselle uusi toiminnanjohtaja

FM, biologi Janne Partanen on aloittanut joulukuun alussa Päijät-Hämeen Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtajana. Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtajan työssä Janne Partasta kiinnostaa mahdollisuus keskittyä kala-asioihin. Hänen tutkintonsa Kuopion yliopistosta on...