Miten minusta tuli vesistöasiantuntija? Tavallaan vahingossa, voisin sanoa. Luonto on ollut minulle aina tärkeä. Elän ja hengitän ulkoilmasta ja sekä kehoni että mieleni kaipaa säännöllisesti ulos luontoon. Luontosuhde on ollut minulle pienestä pitäen tärkeä, partioharrastus on ollut minulle merkittävä osa lapsuutta ja nuoruutta. Olen kasvanut yhdessä luonnon kanssa ja merkityksellisimmät kokemukseni olen saanut partioharrastuksen myötä metsissä ja tuntureilla.
Kasvoin meren rannalla, Helsingissä. Meri ei kuitenkaan ole ollut mitenkään erityisen suuressa roolissa, lähellä kuitenkin. Peruskoulun tai lukion jälkeen en oikein tiennyt mihin suuntaisin. Luonnontieteet tuntuivat kutsuvan, mutta tarkemmin en oikein tunnistanut omaa juttuani. Sattumien kautta tai oikeastaan vahingossa päädyin opiskelemaan limnologiaa Helsingin yliopistoon. En alkuun edes oikein tiennyt mitä se oli, mutta mitä enemmän opin, sitä enemmän kiinnostuin.
Järviluonto ja makeat vedet olivat minulle monella tapaa uusi ympäristö. Vesiluonnossa on jotain mystistä ja tavoittamatonta. Jotain meille maan päällä eläville tuntematonta. Jo yli 20 vuotta kestänyt tutustumismatka tarjoilee edelleen opittavaa joka päivä. Vesien tila ja siihen vaikuttavat tekijät ovat tavattoman monimutkainen ja siten kiehtova maailma vuorovaikutus- ja syy-seuraussuhteineen.
En ole koskaan harrastanut erityisiä vesilajeja, kuten sukellusta, kalastusta tai veneilyä, vaikka ne olisivatkin luontevia harrastuksia ammatin rinnalla. Välillä koen siitä huonommuutta. Ehkä olisin jotenkin parempi asiantuntija, jos tuntisin tai havainnoisin vesiä myös virkistyskäyttäjän näkökulmasta? Enemmän olen vesien ja rantojen kulkija ja kokija, tuntija ja pysähtyjä, myös ilmiöiden ihmettelijä ja nykyään myös jossain määrin niiden selittäjä, joka harrastaa joogaa, mindfulnessia ja luonnon ihmeiden äärellä haahuilua.
Olen ollut onnekas saadessani oppia opintojen jälkeen työurani aikana erilaisten vesien haasteista monesta eri näkökulmasta. Se on kartuttanut paitsi näkökulmia, myös auttanut ymmärtämään, miten vähän vasta ymmärrän. Näen, että vedet ovat ihmisille tavattoman tärkeitä. Ihannemaailmassani ihmiset huomioisivat toimintansa vaikutukset ympäröivään luontoon ja toisiin ihmisiin sekä olisivat ehkä vähemmän itsekkäitä ja enemmän aistit avoinna ja läsnä tässä hetkessä.
Ruuhkavuosien keskellä haaveilen tyhjästä ajasta, jonka voisin käyttää rannoilla kulkien ja ehkä meloen. Haaveilen omasta rantatöllistä, jossa saisin syysiltoja istuskella. Ehkä vielä joskus ammatista tulee harrastuskin ja hankin kajakin tai katiskan?
Anna Hakala
Vesistöasiantuntija
Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö
