Vesikasvit ihastuttavat ja vihastuttavat. Rannan ruovikot tuntuvat läpitunkemattomilta, mutta niiden seassa hauki elelee vaanien saalistaan. Toisinaan joku ”heinä” tarttuu airoon, mutta pinnalle nouseva kaunis kukka houkuttelee sudenkorentoja. Päätimme haastatella Helsingin yliopiston akvaattisten tieteiden yliopistolehtori Leena Nurmista ja selvittää, mikä on vesikasvien rooli järviympäristössä. Leena on tutkinut järvien ekologiaa ja erityisesti vesikasvien moninaista roolia vesiekosysteemissä.
Minkälaisia vesikasveja on olemassa?
Vesikasvit jaotellaan elomuotoihin kasvutavan ja siten myös kasvupaikan mukaan. Elomuotorakennetta ja sen merkitystä on tärkeä ymmärtää, jotta on mahdollista hahmottaa kasvien roolia järven ekosysteemissä. Eri elomuotojen esiintyminen on vesistökohtaista ja niitä määrittävät mm. järven rannan jyrkkyys, suojaisuus, pohjanlaatu, ravinnepitoisuus ja näkösyvyys.
Lähimpänä rantaa kasvavat tyypillisesti ilmaversoiset kasvit, joista esimerkkeinä ovat mm. osmankäämi, järviruoko ja järvikaisla. Ilmaversoisilla kasveilla on usein vahva juurakko ja vedestä pystysuoraan kasvava varsi, jonka päässä on kukinto.
Kelluslehtiset vesikasvit ovat pohjaan juurtuneita ja nimensäkin mukaisesti kasvattavat kelluvan lehden. Esimerkkejä tutuista kelluslehtisistä ovat ulpukat ja lumpeet sekä uistinvita.
Uposlehtiset kasvit ovat juurillaan kiinni pohjassa, mutta kasvavat kokonaan veden pinnan alapuolella ja ovat siten riippuvaisia pinnan alapuolisista valo-olosuhteista. Tyypillisiä uposlehtisiä ovat mm. ahvenvita, vesiherne sekä ärviälajit.
Pohjaversoiset vesikasvit ovat tyypillisesti pieniä uposlehtisiä, matalakasvuisia, lähes pohjan myötäisiä kasveja. Pohjaversoisten esiintyminen on vahvasti riippuvainen veden näkösyvyydestä ja pohjan laadusta. Pohjaversoisten esiintyminen kertookin tyypillisesti hyvästä vedenlaadusta. Esimerkkejä pohjaversoisista ovat mm. nuottaruoho, tummalahnaruoho ja vaalealahnaruoho.
Irtokellujat ovat kooltaan pieniä ja esiintyvät suojaisissa, rehevissä lahdissa tai puroissa ja suvannoissa. Nimensä mukaisesti ne kelluvat veden pinnalla ja ottavat ravinteensa suoraan vedestä juurillaan. Irtokellujat hyötyvät veden ravinnepitoisuuden noususta. Esimerkkejä irtokellujista ovat kilpukka ja limaskat.
Irtokeijujat nimensä mukaisesti ”keijuvat” vedessä. Ne sietävät rehevöitymistä hyvin, sillä ne eivät ole riippuvaisia vedenpinnan alle tunkeutuvasta valosta. Esimerkkinä irtokeijujasta on rehevyydestä hyötyvä karvalehti, joka leviää aggressiivisesti etenkin rehevissä, savisameissa vesissä.
Miksi vedessä ylipäätään kasvaa kasveja?
Biologisessa mielessä kasvit ovat perustuottajia, jotka ylläpitävät elämää ja sen monimuotoisuutta. Perustuottajat tarvitsevat auringon valoa yhteyttämiseen ja siten valon tunkeutumissyvyys vesipatsaassa määrittelee varsinkin upoksissa kasvavien vesikasvien esiintymisen rajat. Nyrkkisääntönä järvissä näkösyvyys vastaa syvyyttä, jossa n. 10 % pinnan valosta on jäljellä ja tuottavaksi kerrokseksi vesipatsaassa määritetään syvyys, jossa valoa on yli 1 % pinnan valosta.
Milloin kasveja on liikaa tai sopivasti?
Tähän ei taida olla yhtä oikeaa vastausta. Ihmisen kannalta kysymys on usein hyvinkin subjektiivinen. Joillekin vähäinenkin määrä vesikasveja on liikaa. Kysymystä pohdittaessa onkin hyvä pitää mielessä vesikasvien biologinen rooli vesiekosysteemissä ja kasvillisuuden positiiviset vedenlaatuvaikutukset. Vesiekosysteemikin luontaisesti hakee tasapainotilaa ja ”rauhaa”.
Mikä on vesikasvien rooli tai merkitys järvissä?
Vesikasveilla on ekosysteemin kiinteänä osana useita positiivisia vaikutuksia vedenlaatuun. Perustuottajina ne kilpailevat mikrolevien kanssa samoista vesipatsaan ravinteista. Juuristolla sedimentissä kiinni kasvavat kasvit sitovat pohjan sedimenttiä ja siten ehkäisevät aallokon pöyhivää vaikutusta matalilla ranta-alueilla. Pohjasedimentin sitomisen kautta runsas kasvillisuus vaikuttaa positiivisesti veden näkösyvyyteen ja alentavasti ravinnepitoisuuteen.
Vesikasvit tarjoavat myös elinympäristön pienille eliöille suojaa kalojen saalistusta vastaan. Kun eläinplanktonyhteisö on hyvinvoiva, runsas ja suurikokoisista yksilöstä koostuva, on sillä merkittävä rooli mm. leväkukintojen ehkäisemisessä. Myös monet kalanpoikaset viihtyvät saalistajilta suojassa kasvillisuuden seassa.
Mitä hyötyä vesikasveista on? Entä haittaa?
Ajattelen niin, että vesikasvit kuuluvat kiinteänä osana vesiluontoon ja vesiympäristöön, ne ovat järven puita, pensaita ja ketokukkia. Valuma-alueen puolella on jo hiljalleen alettu uudelleen arvostaa maaekosysteemien luontaista monimuotoisuutta monokulttuurien sijaan ja samansuuntaisen ajattelun siemenen soisin juurtuvan myös vesiympäristöjämme koskevaan keskusteluun.
Järvi ei kuitenkaan ole uima-allas, eikä sen olemassaolon tarkoitus ole olla vain meitä ihmisiä varten. Vesiekosysteemi on lähtökohtaisesti monimuotoinen kudelma, joka on koti eliöille hauesta vesikirppuun ja vesikasviin.
Perustuotannon ja perustuottajien lisääntymisen perussyy on kohonneessa ravinnepitoisuudessa, jonka perimmäiset syyt taas löytyvät vesiekosysteemin ulkopuolelta eli valuma-alueelta. Olisikin tärkeä järviekosysteemien toimintaa ja kunnostuksia mietittäessä hoitaa ensisijaisesti syitä, ei seurausta.
Mistä tietää onko kasvista hyötyä vai ei?
Sanoisin, että kaikista kasveista on hyötyä. Kannattaa nähdä hieman vaivaa ja tutustua eri elomuotojen rooliin. On hyvä tuntea oma kotijärvensä, millaisia kasveja siellä esiintyy, mikä niiden rooli on ja millaisena järven tila sitä kautta näyttäytyy. Jokainen järvi on yksilö.
Kannattaa opetella erottamaan eri lajeja toisistaan, edes karkealla tasolla. Tähän on nykyisin tarjolla myös helppokäyttöisiä tekoälypohjaisia tunnistussovelluksia. Usein on niin, että sen minkä tunnistaa, sitä myös arvostaa ja haluaa vaalia. Mitä paremmin oman lähiympäristönsä tuntee, sitä paremmin sen monimuotoisuutta alkaa ymmärtää ja sitä suuremmalla harkinnalla tulee pohdittua toiminnassaan eri vaihtoehtoja ja niiden mahdollisia seurauksia.
Ovatko kaikki kasvit yhtä hyödyllisiä?
Hyödyllisyyttä voi tarkastella elomuotojen ja edellä mainittujen positiivisten ekosysteemivaikutusten kautta. Esimerkiksi, ilmaversoiset kasvit kasvavat usein rannan ja veden vaihettumisvyöhykkeellä, minkä vuoksi ne häiritsevät ranta-alueen toimintaa ja mahdollista virkistyskäyttöä herkästi. Toisaalta ilmaversoiset kasvit kuitenkin sitovat pohjan sedimenttiä, tarjoavat eliöstölle tärkeitä suojapaikkoja sekä toimivat puskurivyöhykkeenä lähivaluma-alueelta vesistöön valuville ravinteille.
Monilla lajeilla on myös tunnistettu ns. indikaattoriarvo, mikä tarkoittaa sitä, että tiettyjen kasvien esiintyvyyden perusteella voidaan tehdä tulkintoja elinympäristön tilasta, kyseisen vesistön vedenlaadusta ja rehevyydestä. Elomuotoryhmänä esim. matalakasvuiset pohjaversoiset vesikasvit esiintyessään yleensä kertovat hyvästä vedenlaadusta.
Miksi vesikasvit ärsyttävät?
Uskon, että miksi vesikasvillisuus voi jossakin järvessä ärsyttää liittyy pitkälti siihen, että runsastuva kasvillisuus alkaa haitata vesistön perinteistä virkistyskäyttöä ja tunne pohjaa siten ensisijaisesti ihmisen näkökulmaan. Kun kasvustot runsastuvat uimisen ja vesillä liikkumisen mahdollisuudet kapenevat. Jos rannan profiili vielä on matala, kasvustot levittäytyvät helposti ja valtaavat lisää järven pinta-alasta.
Mitä muutoksia kasvillisuudessa tapahtuu, kun järvi rehevöityy?
Perustuottajina vesikasvit ovat ravinteiden lisäksi riippuvaisia valosta. Kun järven rehevöityessä perustuotanto kasvaa ja vesi samenee, voi tilanne johtaa vesikasvillisuuden taantumiseen. Kasvillisuuden elomuotorakenne muuttuu, pohjan läheisyyteen ulottuvasta valosta riippuvaiset lajit, jotka edustavat pohjaversoisia ja uposlehtisiä elomuotoja, taantuvat ja tilalle runsastuu kelluslehtisiä ja ilmaversoisia elomuotojen edustava kasvillisuus, joiden esiintymistä valon tunkeutumisyvyys vesipatsaassa ei rajoita yhtä voimakkaasti.
Kun uposlehtiset ja pohjaversoiset elomuodot häviävät järven rantavyöhykkeeltä estämästä aallokon vaikutusta ja sitomasta pohja-ainesta, vesi samenee edelleen. Veden ravinnepitoisuus kasvaa, kun sedimentin ravinteita sekoittuu veteen ja puhutaankin ns. sisäisestä ravinnekuormituksesta. Mikroskooppiset levät käyttävät näitä ravinteita hyödykseen ja voivat siten muodostaa erittäinkin runsaita leväkukintoja. Myös muussa vesiekosysteemin eliöstössä alkaa tapahtua muutoksia, kun kasvillisuus ei enää tarjoa ruokailu- ja suojapaikkoja.
Mitä ajattelet niitoista? Pitääkö vesikasveja niittää?
Ymmärrän kyllä harkitut kohdekohtaiset niittotarpeet, mutta kasvillisuuden poistamisen niittämällä ei pitäisi olla lähtökohtainen itseisarvo. Jossain tilanteessa niitto voi toki hyvinkin olla paikallaan. Itselläni kuitenkin kasvillisuuden positiiviset vedenlaatu- ja ekosysteemivaikutukset painavat vaakakupissa sen verran paljon, että suhtaudun voimakkaisiin ja puhtaasti ihmisen tarpeista lähteviin niittoihin erityisellä varauksella. Toki on hyvä muistaa, että vesikasveja poistamalla poistetaan myös ravinteita ekosysteemistä ja joskus silläkin voi olla paikkansa. Etenkin, jos kohteena olevan järven rehevöityminen on jo edennyt pitkälle ja keinot ovat vähissä.
Mitä vesikasveille voi tehdä?
Myös rehevöityneellä vesistöllä on arvoja. Etenkin vesikasveihin kohdistuvia toimenpiteitä pohtiessa on hyvä muistaa kohtuullisuus ja koko ekosysteemin huomioiva toimintatapa. Isot paukut kunnostusmielessä ja veden laadun parantamispyrkimyksissä kannattaa sijoittaa ravinnepäästöjen lähteille, jotta päästäisiin kiinni ravinnetason hallintaan.
Ymmärrän hyvin myös mökkiläisen näkökulman. Vähitellen tapahtuvia oman rakkaan järven muutoksia ja rehevöitymiskehitystä on tuskallista seurata. Rehevöitymisen prosessit ovat hitaita ja osa myös vaikeasti korjattavia – ainakaan lyhyellä aikavälillä. Järviekosysteemien kohdalla puhutaankin vaihtoehtoisista tasapainotiloista. Siinä lähtökohtana on ajatus, että veden laatu vaikuttaa kasvillisuuteen ja kasvillisuus vaikuttaa veden laatuun. Järvi voi lyhyellä aikavälillä muuttua kirkasvetisestä hyvinkin sameavetiseksi ja nämä äkkinäiset muutokset monesti liitetään nimenomaan vesikasvillisuuden äkilliseen häviämiseen. Kun järvi on päässyt samenemaan, vesikasvillisuuden uudelleen levittäytyminen on vaikeaa, johtuen näkösyvyyden alhaisuudesta ja järvi siten ikään kuin itse puskuroi kirkastumista vastaan. Siksi kaikessa toiminnassa on tunnistettava ekosysteemin toiminta kokonaisuutena ja pitkän aikavälin muutosten mahdolliset vaikutukset.
Entä jos ravinnekuormitusta saadaan vähenemään, mitä muutoksia vesikasvillisuudessa voidaan havaita?
Tässäkin on hyvä pitää mielessä ajatus, että veden laatu vaikuttaa kasvillisuuteen ja kasvillisuus vaikuttaa veden laatuun. Jos ravinnekuormitusta kohdejärveen saadaan vähennettyä niin, että veden kirkastuessa auringon säteilyenergiaa riittää pohjalle asti, tällöin varsinkin uposlehtiset vesikasvit voivat runsastua nopeastikin. Kasvillisuuden runsastumisella taas on positiivinen kerrannaisvaikutus veden laatuun mm. ravinteiden sitomisen ja ravinnekilpailun myötä.
Joissain kohteissa järven kunnostusmenetelmänä onkin käytetty väliaikaista vedenpinnan laskua. Ajatuksena on ollut mahdollistaa valon läpäisy järven pohjalle asti, jotta vesikasvillisuudella on mahdollisuus levittäytyä. Kunnostusmenetelmänä on käytetty myös vesikasvien istutuksia, joskin nämä on monesti koettu melko työläiksi.
—
Tervetuloa keskustelemaan vesikasveista ja tutustumaan erilaisiin kasveihin Vesikasvi-iltaan tiistaina 15.8.2023 klo 18 alkaen Vesisamoilijat ry:n tiloihin Kahvisaaren päärakennukseen! Leena on mukana vastaamassa kysymyksiin.
