Kaipaatko ideoita joulupöytään tai uudenvuoden tarjottaviin? Vesijärven savusärjestä saa taiottua vaikka mitä herkkuja, esimerkiksi suolaisia tähtitorttuja! Vesijärven särkisäilykettä on myynnissä Lahdessa Launeen, Sykkeen ja Holman Prismoissa sekä Sokoksen S-marketissa.
Tähtitortut savusärkimoussella
Tarvitset tähtitorttuihin:
- torttutaikinaa
- siemeniä, esim. salaattisekoitus, jossa auringonkukan-, kurpitsan- ja pinjansiemeniä
- parmesanraastetta
Savusärkimousseen:
- 1 prk Vesijärven savusärkisäilykettä
- 1 dl kuohukermaa
- 1 pieni prk (120 g) smetanaa tai creme fraichea
- maun mukaan suolaa, pippuria
- (persiljaa tai ruohosipulia)
Ohje
Sulata torttutaikina ja tee siitä tähden muotoisella keksimuotilla torttuja. Ripottele torttujen pinnalle hieman siemeniä ja parmesanraastetta. Paista tortut ohjeen mukaan. Kun tortut ovat jäähtyneet, halkaise ne varovasti keskeltä. Pieni sahalaitainen veitsi sopii tähän parhaiten.
Valmista savusärkimousse. Lisää valutetut särkifileet kulhoon ja pilko ne mahdollisimman pieneksi esim. haarukalla muussaamalla. Vatkaa toisessa kulhossa kerma kuohkeaksi. Lisää kerman joukkoon smetana tai creme fraiche ja pilkottu savusärki. Mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla. Halutessasi voit lisätä mousseen vielä tuoreita yrttejä, kuten persiljaa tai ruohosipulia.
Täytä tähtitortut savusärkimoussella. Parhaita savusärkitortut ovat heti tarjoiltuna, mutta ne säilyvät hyvin muutaman päivän jääkaapissa.
Kiitos kuluneesta vuodesta! Haluamme koko Vesijärvisäätiön väen puolesta toivottaa oikein rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2025! Palataan taas ensi vuonna vesistöasioiden äärelle.
P.S. Lomailemme 21.12.2024–6.1.2025.