Vesijärvellä ja monella alueen pienemmällä järvellä on jo pitkät perinteet hoitokalastusten toteuttamisessa. Valtaosa Vesijärven hoitokalastussaaliista saadaan loppusyksyllä nuotalla, mutta pyynnissä käytetään myös rysiä, katiskoja ja talvinuottausta. Pyydystalkoissa rakennetaan, parannellaan ja korjataan hoitokalastuspyydyksiä.
Tammikuun puolivälissä on jo 32. kerran aika kokoontua perinteisten Päijät-Hämeen kalatalouskeskuksen pyydystalkoiden äärelle. Kahden viikon aikana talkoissa rakennetaan uusia ja korjataan vanhoja hoitokalastusvälineitä, kuten rysiä ja nuottia. Lisäksi valmistetaan hoitokalastusta varten pyytäviksi tarkoitettuja EVO-katiskoja.
Pyydystalkoot pidetään Lahden kaupungin varikolla (Niemenkatu 77) viikoilla 4 ja 5 (20.1.–24.1. ja 27.1.–31.1.) arkisin klo 8:15–16. Pyydystalkoisiin osallistuminen on maksutonta ja talkoolaisille tarjotaan päivittäin lounas sekä kahvit. Tänä vuonna pyydystalkoiden aikana lounaan lomassa järjestetään myös lyhyitä tietoiskuja hoitokalastukseen ja Vesijärveen kytkeytyvistä aiheista!
Lämpimästi tervetuloa mukaan myös uudet talkoolaiset!
HUOMIO! Ota mukaan omat pihdit ja käsineet katiskojen valmistukseen.
Vesijärvisäätiö on mukana rahoittamassa talkoita osana ”Vesienhoidon toimenpiteillä tuloksiin” -hanketta.
Sisäänkäynti ja hyvin parkkitilaa pihan perällä
– kts. kartta https://tinyurl.com/ybgjwsbc
Raskaat tarvikkeet voi tuoda peräkärryllä sisälle asti!
Lisätietoja:
Päijät-Hämeen kalatalouskeskus
toiminnanjohtaja Janne Partanen
puh 045-171 5544
kalatalouskeskus@outlook.com