Kalasto

Vesistöt

Vesijärvessä esiintyy kaikkiaan yli 20 kalalajia. Yleisimmät kalalajit ovat särki ja ahven. Suosittuja pyyntikaloja ovat ahven, hauki, kuha, taimen, siika ja lahna. Petokalojen osuus kalastossa on viime vuodet pysynyt korkeana, mikä on osoitus onnistuneesta kalavesien hoidosta. Vesijärven tavoitelluimmat saaliskalat kuha ja ahven ovat kumpikin runsaita. Niiden kannat ovat kasvaneet viime vuosien aikana. Molemmat ovat hyötyneet hoitokalastuksesta ja kalastuksensäätelystä. Myös lämpimät kesät suosivat niiden lisääntymistä.

Sen sijaan viileää ja hapekasta vettä vaativat lohikalat, kuten muikku ja taimen, ovat harvalukuisia, kärsien ainakin Enonselällä syvänteiden kesäaikaisesta happikadosta. Sen sijaan kuore on ulapan yleisin planktonia syövä kala, mutta sekin on viileää vettä vaativana kokenut suuria kannanvaihteluja. Viimeisin romahdus tapahtui hellekesänä 2021, jolloin kuore väheni Kajaanselälläkin. Nyt kuorekanta on taas hiljalleen elpymässä.

Vesijärvi on aikoinaan ollut yksi Suomen merkittävimmistä ankeriasvesistöistä. Kymijoen patoaminen hävitti alkuperäiset ankeriaskannat Vesijärvestä estämällä vaelluksen. Ankeriasta esiintyy kuitenkin kohtalaisesti istutusten ansiosta. Vesijärvestä laskevassa Vääksynjoessa on Salpausselän kalatalousalueen omistama ankeriasloukku, jota hoitaa nykyisin Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus pyytää loukulla ankeriaita siirrettäväksi kutuvaellukselle rannikkoalueille.

Vesijärven eri osien välillä ei ole kovin suuria eroja verkkokoekalastusten saaliissa. Isoista selistä Kajaanselkä on keskimääräiseltä saalistasoltaan alhaisin, Enonselkä, Komonselkä ja Laitialanselkä ovat hieman runsaskalaisempia ja samankaltaisia keskenään. Matalat lahtialueet, etenkin Vähäselkä ja Kirkonselkä, ovat selvästi runsaskalaisempia ja särkikalavaltaisempia. Ne ovat myös ahvenen ja kuhan tärkeitä kutu- ja poikastuotantoalueita, koska ne lämpenevät keväällä isoja selkiä nopeammin ja tarjoavat kalanpoikasille enemmän ravintoa.

Vesijärven kalasto on suurten vähähumuksisten järvien vertailuarvoihin nähden runsas, mikä kertoo rehevöitymisen vaikutuksista. Vuoden 2023 koekalastustuloksista laskettujen indeksien perusteella kalasto ilmentää tyydyttävää ekologista tilaa. Vuosien välillä on selviä eroja. Lämpiminä vuosina kalojen runsas poikastuotanto kasvattaa saaliskalojen lukumäärää, mikä laskee ekologisen tilan indeksin arvoa. Vuosittain tehtävän hoitokalastuksen, istutusten ja kalastusrajoitusten ansiosta kalaston rakenne on kuitenkin nykyään hyvä: koeverkkojen saaliissa ahvenkalat ovat särkikaloja runsaampia ja petokalojen osuus on korkea. Viime vuosina petokalojen painosaalisosuudet ovat olleet Kajaan- ja Enonselän verkkokoekalastuksissa yli 30 prosenttia, joskus jopa 40 prosenttia. Kokonaisuutena kalaston muutokset vastaavat Vesijärven hoidon tavoitteita sekä vesien tilan että kalatalouden osalta.

Historia lahnajärvestä kuhajärveksi

Luonnontilainen, kirkasvetinen Vesijärvi oli monipuolinen kala-aitta. Syvät selkävedet sekä kasvillisuudeltaan rikkaat, matalan lahtialueet tarjosivat hyviä elinympäristöjä lukuisille kalalajeille. Erityisesti Paimelanlahden lahna oli maan kuulua. 1700–1800 -luvuilla järven pinnan laskut kuitenkin haittasivat lahnaa ja muita erityisesti lahtivesissä kutevia ja ruokailevia kaloja.

1900-luvulla jätevedet likasivat ja rehevöittivät järven, ja sen myötä kalasto muuttui entistä yksipuolisemmaksi ja arvottomammaksi. Arvokaloista erityisesti siika ja muikku vähenivät. Kalat sairastivat ja maistuivat pahalle. Kalastus taantui. Rehevissä, sameissa vesissä viihtyvä särki runsastui ja piti yllä järven rehevyyttä syömällä leviä laiduntavan eläinplanktonin vähiin ja kierrättämällä ravinteita tehokkaasti. Lahnan koko pieneni huomattavasti rehevöitymiskehityksen myötä, mikä vähensi sen hyötykäyttöä.

Vesijärveä ryhdyttiin 1980-luvun lopulla kunnostamaan tehokalastuksella ja petokalojen istutuksilla. Tehokalastuksessa vähennettiin runsaita planktoninsyöjäkaloja. Enonselältä pyydettiin 1989-1993 yli miljoona kiloa kalaa. Puolet saaliista oli särkeä, neljännes kuoretta ja loput lähinnä lahnaa, salakkaa ja ahventa. Samoihin aikoihin järveen istutettiin yhteensä yli miljoona kuhanpoikasta vahvistamaan tehokalastuksen vaikutuksia. Kuha kotiutui järveen ja alkoi lisääntyä myös luontaisesti.

Tehokalastuksen jälkeen 1990-luvulla veden laatu parani, Enonselkä kirkastui merkittävästi, ravinnepitoisuudet laskivat ja levähaitat lähes katosivat. 1990-luvun puolenvälin paikkeilla syntyi muutama runsas muikkuvuosiluokkakin. Erityisesti Enonselän kalastus elpyi järven tilan ja saaliiden parannuttua. Petokaloihin kohdistuva kalastus kasvoi jopa liian voimakkaaksi, eivätkä petokalakannat vahvistuneet toivotusti. Hoitokalastuksesta huolimatta kalarunsaus ja levähaitat alkoivat palautua. Petokalojen turvaksi asetetut solmuvälirajoitukset vuonna 1997 tuottivat tulosta ja yhdessä uusien istutusten kanssa kuhasaalis lähti selvään nousuun. Myös hoitokalastusta tehostettiin 2000-luvun alussa. Jatkuvalla hoitokalastuksella särkikannat eivät ole runsastuneet liiaksi.

Enonselän ulappa-alueen kuorekanta on kokenut viime vuosina suuria kannan vaihteluita. Kuorekannan romahdukset liittyvät lämpimiin kesiin, jolloin vähähappinen alusvesi yltää valaistuun kerrokseen saakka. Romahduksia on tapahtunut vuonna 2002, 2010 ja 2021. 2010-luvulla romahduksen jälkeen kuore runsastui vuosikymmenen puoliväliin mennessä jopa järven tilan kannalta haitallisiin ennätystiheyksiin. Kuhaistutuksia lisättiin merkittävästi kuorekannan säätelemiseksi. Myös taimenen ja järvilohen istutuksia lisättiin. Vesijärvisäätiön, Lahden kaupungin, sekä useiden osakaskuntien istutuksia koordinoimaan perustettiin vuonna 2017 petokalarahasto. Kuhan luontaista lisääntymistä Vesijärvellä on pyritty turvaamaan rauhoittamalla kutuaikoina tärkeimmät kutualueet kalastukselta, nostamalla kuhan alamittaa aiemmasta ja antamalla tiukempia verkkojen solmuvälirajoituksia. Vesijärvi on nykyään yksi maamme parhaista kuhajärvistä.

Linkkejä