Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö yhdistää yksityisen ja julkisen rahoituksen Vesijärven sekä Lahden, Hollolan ja Asikkalan muiden järvien hyväksi. Säätiö edistää vesien kunnossapitoa, seurantaa, tutkimusta ja niistä tiedottamista Vesijärvi-ohjelman mukaisesti.
Tutustu Vesijärvi-ohjelmaan
Säätiön perustivat vuonna 2007 Esan kirjapaino Oy, Kemppi Oy, Lahden Teollisuuseura ry, Lahden kaupunki ja Asikkalan ja Hollolan kunnat.
Vesijärvisäätiön säännöt.
Vesijärvisäätiön toimialue kattaa Vesijärven lisäksi Lahden, Hollolan ja Asikkalan eteläosien pienempiä järviä. Vesijärven ja muiden toimialueen vesistöjen perustietoihin voit tutustua Vesistöt -osiossa ja karttapalvelussamme. Toiminnan painopiste on Vesijärvellä ja sen hoidossa. Vesijärvi sijaitsee kaikkien kolmen toimialueen kunnan alueella.
Hallinto
Säätiön perustivat vuonna 2007 Esan kirjapaino Oy, Kemppi Oy, Lahden Teollisuusseura ry, Lahden kaupunki ja Asikkalan ja Hollolan kunnat. Vesijärvisäätiön työtä ohjaa säätiön valtuuskunta ja hallitus. Säätiön toimintaa tukee 24 hengen valtuuskunta, johon säätiön perustajajäsenet nimeävät kukin neljä jäsentä aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Valtuuskunta nimeää säätiön hallituksen.
Rahoitus
Vesijärvisäätiön kokoama rahoitus järvien hoitoon koostuu kuntien rahoitusosuuksista, yritysten, yhteisöjen ja yksityishenkilöiden tuesta, erilaisten varainhankintatempausten tuotosta ja tuotemyynnistä. Lisäksi hoitotoimenpiteiden ja seurannan toteuttamiseen haetaan aktiivisesti hankerahoitusta eri tahoilta.
Yhteistyö
Tuloksellinen vesienhoito edellyttää monipuolista ja aktiivista yhteistyötä ja hyvää työnjakoa eri toimijoiden kesken.
Vesijärvisäätiö toteuttaa Vesijärven ja Lahden, Hollolan ja Asikkalan muiden järvien hoidon ja seurannan koordinointitehtäväänsä kokoamalla laajassa yhteistyössä Vesijärvi-ohjelman. Ohjelman kokoamisessa ja sen toteuttamisessa ovat mukana mm. Lahden ympäristöpalvelut, Päijät-Hämeen Kalatalouskeskus, Hämeen ELY-keskus, Salpausselän Kalatalousalue ja alan tutkijat Helsingin, Jyväskylän ja Turun yliopistoista, Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE) ja Luonnonvarakeskuksesta (LUKE). Muita yhteistyötahoja ovat Asikkalan ja Hollolan ympäristöviranomaiset, Sisä-Suomen kalatalousryhmä ja ProAgria Etelä-Suomi.
Hoitotoimenpiteiden toteutuksessa tärkeitä yhteistyötahoja ovat vesialueiden omistajat ja maanomistajat.