Hämeen ympäristöpalkinto Iiro Viinaselle

Lahtelaistunut Viinanen toimii aktiivisesti Vesijärven puolesta. Iiro Viinanen
Vuodesta 2008 lähtien hän on johtanut Vesijärvisäätiön valtuuskuntaa ja ollut luomassa kansainvälisestikin merkittävää uutta toimintakulttuuria, jossa yksityinen ja julkinen sektorin toimivat yhteistyössä vesiensuojelussa. Iiro Viinanen on saanut esimerkillään monet muutkin toimimaan kotijärvensä puolesta

Iiro Viinanen on aina ollut innokas luonnossa liikkuja. Valtiovarainministerinä hän sanoo keskittyneensä työssään hengissä pysymiseen eikä ympäristö ollut päällimmäinen asia. Nyt hän myöntääkin, että ympäristön puolestapuhujat olivat aikaansa edellä ja oikeassa.

Iiro Viinanen on myös kiinnittänyt lukuisilla kirjoituksillaan ja antamillaan haastatteluilla julkista huomiota turvetuotannon vesistövaikutuksiin. Myös pienet ympäristömyönteiset teot kuuluvat Iiro Viinasen arkeen. Hän mm. lajittelee jätteet ja noudattaa niihin liittyviä ohjeita ja suosituksia.

Palkintoperusteluissaan Hämeen ELY-keskus kiittää Iiro Viinasta esimerkillisestä rohkeudesta kertoa muuttuneita asenteitaan julkisuudessa.

Vuosittain jaettava Hämeen ympäristöpalkinto on taiteilija Dick Forsmanin Sääksi-taulu, joka on kiertopalkinto. Lisäksi palkittu saa kunniakirjan. Hämeen ELY-keskus teki päätöksen Hämeen ympäristöpalkinnon saajasta nyt ensimmäisen kerran. Palkinnon jakoivat Hämeen ELY-keskuksessa 23.5.2011 pidetyssä tilaisuudessa ylijohtaja Pekka Savolainen ja ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja Harri Kallio. Hämeen lääninhallitus jakoi palkinnon vuosina 1988–1994 ja Hämeen ympäristökeskus vuosina 1995–2009.

Lisää Hämeen ympäristöpalkinnosta ja sen aiemmista saajista voi lukea linkistä: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=22143&lan=fi