Länsiharjun koulu juhlii Vesijärven hyväksi

”Vesijärven valtias Ahti on tapansa mukaan aamu-uinnilla Enonselällä, kun hänen mahtinsa salaisuus, valtava parta, töhriintyy johonkin mustaan. Se paljastuu öljyksi jota huonosti hoidettu Romu-alus laskee veteen.”
Talkoohenki ja yhteisöllisyys ovat Länsiharjulla vahvasti läsnä; niin oppilaat kuin opettajatkin osallistuvat juhlavalmisteluihin.
– Koulunkäynti on muutakin kuin pulpetin ääressä istumista. Yhdessä tekeminen tärkeän asian puolesta on tärkeää koulun yleisen ilmapiirin ja oppimisen kannalta. Tämä on eräänlainen kasvun paikka meille kaikille, toteaa musikaalin ohjaaja, Anna-Riitta Partanen.
Esityksen on sovittanut työryhmä Länsiharjun koulun opettajia Matti Porolan käsikirjoituksen pohjalta. Musiikin on sovittanut ja pääosin säveltänyt Kimmo Tuominen. Soittamisesta vastaavat koulun viidennen luokan oppilaat.
Myös oppilaat ovat projektista innoissaan:
– Koulupäivät on pidempiä, mutta se ei haittaa koska näytteleminen on kivaa, tokaisee musikaalissa Romu-aluksen kapteenia esittävä Ossi Airola. Muut näyttelijät ovat samaa mieltä.
Ympäristön suojelu on koululaisille tärkeää. Ekologisuus näkyy niin musikaalin lavasteissa kuin näyttelijöiden asusteissakin: Lähes kaikki esityksessä käytettävä rekvisiitta on kierrätettyä. Osa on löytynyt kirpputorilta tai oman vaatekomeron uumenista. Osa on oppilaiden omin käsin tekemiä.
– Tämäkin on tehty vanhasta verhokankaasta, naurahtaa lavastus ja puvustusvastaava Margit Halen osoittaen vihreää prinsessamekkoa.
Ympäristö- ja luonnontiedepainotteisuutensa vuoksi Länsiharjun koulu valitsi juhlateemakseen Vesijärven.
Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön kanssa yhteistyönä toteutettava juhla kerää rahaa säätiön hyväksi vapaaehtoisella narikkamaksulla, ja juhlatilassa myytävillä Vesijärvi-tuotteilla. Yhteistyötä säätiön kanssa on tehty jo parin vuoden ajan.
Juhlapaikassa järjestetään myös teemaa mukaileva taidenäyttely oppilaiden tekemistä piirustuksista. Musikaali esitetään 22.3. Felix Krohn -salissa Lahden konserttitalolla.
”Nyt ovat Vesijärven asukit linnut, kalat ja kaikki muutkin veden elävät vaarassa! Onko peli menetetty, vai onko oma Vesijärvemme vielä pelastettavissa?”

Margit Halen viimeistelee Vesijärvi-musikaalissa Merilii-hahmoa esittävän Marianne Prepulan esiintymisasua.

Teksti: Jonne Haapala Kuva: Lisa McWhriter