Säätiön hallituksessa kaksi jäsenvaihdosta

Jalkarannassa asuva Anne Aaltonen nauttii Vesijärven kauniista näkymistä päivittäin. Suosikkipaikkoja ovat mm. Messilän ranta, satama ja Pikku Vesijärven alue.

–   Suurella mielenkiinnolla ja innostuneena aloitan hallitustyöskentelyn. Säätiön tekemä työ vesien puhtauden hyväksi on tuttua valtuuskuntajäsenyyden myötä.

Aaltonen katsoo, että hallituksen tehtävänä on ohjata säätiön toimintaa samoin kuin tehdään yritystenkin hallituksissa. Hän pitää tärkeänä lisätä tietoisuutta säätiön asiantuntijatyöstä ja toiminnasta. Samaten tarvitaan lisää yrityksiä ja yksityishenkilöitä tukemaan Puhdasta Vesijärveä ja muita toiminta-alueen järviä.

–    Potentiaalia on ja halukkaita löytyy, kunhan osallistuminen tärkeään työhön tehdään helpoksi ja houkuttelevaksi hyödyntäen entistä vahvemmin mm. sosiaalista mediaa.

Tatu Söyrilä on asunut koko ikänsä Vesijärven Vähäselän tuntumassa, jonka rannalla sijaitsee Söyrilän maatilan talouskeskus. Veneily ja mökkeily Vesijärvellä kuuluvat puolestaan hänen harrastuksiinsa.

Viljelijänä Söyrilä tuo säätiön hallitukseen maatalouden ja maaseudun tietämystä. Häntä kiinnostavat  maatalouden vesiensuojelutoimenpiteistä erityisesti laskeutusaltaat ja kosteikot. Viljelyksiä hänellä on Haritunjoenkin varrella.

–   Uskon, että voin olla linkki maanviljelijöiden ja vesienhoitoa tekevien välillä ja edistää sitä kautta Vesijärven tilaa.

Valtuuskunnassa kaksi muutosta

Valtuuskuntaan tuli uutena jäsenenä tuotekehitysjohtaja Mikko Veikkolainen (Kemppi Oy) ja Juhani Näsi (Asikkalan kunta) palasi vuoden tauon jälkeen valtuuskuntaan.

Vesijävisäätiön hallituksen ja valtuuskunnan kokoonpanot vuonna 2016 näet täältä.