Valitse sivu

Kesäniitot loppusuoralla

Vesijärvisäätiön kesäniitot toteutti IMH-tekniikan Ilkka Harjunen. Niitot alkoivat Vesijärvellä 13.8. Lahdenpohjasta ja etenivät ripeästi Kajaanselän kautta Enonselälle, jossa niitot saatiin päätökseen 21.8. Niitettyä aluetta kertyi yhteensä kahdestakymmenestä eri...

Vesijärvisäätiön itsenäisyys haluttiin turvata

Heikki Hakala oli Vesijärvisäätiönperustamistoimikunnan puheenjohtaja  Ajatus Vesijärvisäätiöstä syntyi yhtä aikaa kahdessa eri paikassa.Lähtökohtana oli se, että Vesijärvi II -hanke oli päättymässä. Sen loppuraportissa todettiin, että hoitotoimenpiteiden...

Vesijärvi ympäristökaupungin punaisena lankana

Kirjoittaja Jyrki Myllyvirta toimi Vesijärvisäätiön hallituksen puheenjohtajana vuodet 2007-2014Vesijärvi ja Lahden kaupunki ovat eläneet rintarinnan kaupungin perustamisesta alkaen, tai oikeastaan jo aiemmin, 1870-luvulta, jolloin Vääksyn kanava valmistui ja...

Pienikin kosteikko voi vähentää kuormitusta

Vesistöjen hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi järviin tulevaa ravinnekuormitusta täytyy saada pienennettyä. Vesijärvellä on arvioitu, että ulkoista kuormitusta pitäisi edelleen saada vähennettyä 8-35 % hyvän tilan saavuttamiseksi. Tavoitteen saavuttaminen...

Vesijärvi – Lahden maamerkki

Vesiposti-blogimme ensimmäinen kirjoituson ministerin, vesien ja erityisestiVesijärven ystävä Iiro ViinasenKymmenen vuotta olen asunut Lahdessa, enkä päivääkään vaihtaisi pois. Kokemukseni Lahdesta ja lahtelaisista on pelkästään myönteisiä, kun unohtaa joka...