Valitse sivu

Vesijärveen laskee nyt uusia taimenpuroja

Päijät-Hämeen kalatalouskeskus selvitti Lahden ympäristöpalveluiden avustuksella sähkökalastuksella keväällä tehtyjen istutusten onnistumista. Tulokset olivat rohkaisevia, koska kaikista tutkituista puroista löytyi poikasia elokuun lopulla tehdyssä koekalastuksessa....

Vesijärven hoitotoimenpiteet laitettiin kartalle

Palvelussa on esillä kattavasti kosteikot ja laskeutusaltaat sekä niihin liittyvät pohjapadot ja kemialliset käsittelyt. Nähtävissä on perustiedot, kunnostukset sekä valokuva tai video. Samoin hapettimet ja hulevesien käsittelyt sekä alueen muiden järvien kemialliset...

LSK Group Oy Vesijärvisäätiön päätukijaksi

Vesijärvisääätiö ja LSK Group Oy ovat solmineet kolmivuotisen pääyhteistyökumppanisopimuksen. Yritys palaa useamman vuoden tauon jälkeen säätiön päätukijaksi.Tukijaksi paluu oli toimitusjohtaja Perttu Ryynäsen mukaan luonteva ratkaisu. LSK on perin juurin lahtelainen...

Jättiputki on hankala torjuttava

Jättiputki ja jättipalsami ovat tuttuja vieraslajeja myös Päijät-Hämeessä. Vesistöjen varsilla esiintyessään on riskinä, että ne leviävät myös virtaavan veden myötä. Vieraslajien torjunta on helpompaa mitä aiemmin sen aloittaa. Talkoolaiset ja vieraslajien torjuntaan...

Sinileväkin pitää lämpimästä

Vesijärven valtakunnallisilla levähavaintopaikoilla Mukkulassa ja Vääksyssä ei ole toistaiseksi havaittu ollenkaan sinilevää ja esimerkiksi PH-arvo, joka helposti hieman nousee sinileväkukinnan myötä, on nyt hiukan viimekesäistä alhaisemmalla tasolla. Alasenjärvellä...

Tunnustuspalkinto toi taimenia Vesijärveen

Vesijärven petokalojen istutusmäärät nousivat tavoitteeseenVuoden Helmi –tunnustuksen arvo on 10 000 euroa, joka käytetään kalojen istutukseen Vesijärveen.Ohjelmajohtaja Heikki Mäkinen Vesijärvisäätiöltä toteaa, että tunnustuspalkinnon myötä voidaan lisätä...

Vilkas seurantakesä edessä

Mennyt talvi oli Vesijärvellä jääpeitteisen kauden pituudeltaan normaali. Järvi jäätyi 1.12.2016 ja jäät lähtivät 22.4.2017. Jäitä oli 142 vuorokautta, kun pitkän aikavälin keskiarvo on 145 vuorokautta.Vuosina 2006, 2007, 2011 ja 2013 oli ensimmäistä kertaa yli...