Vesistömuistot talteen

Vesijärvi on tänä päivänä pitkäjänteisen hoitotyön tuloksena kaunis ja monipuolisesti asukkaitaan palveleva vesistö, jossa voi uida, kalastaa, veneillä ja meloa tai viettää aikaa sen rannoilla eri tavoin. Lahden seudulla on myös lukuisia muita järviä, puroja ja...

Vähä-Tiilijärven hoitosuunnitelmat etenevät

Marraskuun lopussa Vähä-Tiilijärven tilasta pidetyssä infotilaisuudessa Hollolan valtuustosalissa kävi selväksi, että yhtä selkeää syytä järven tilan heikkenemiseen ei ole osoitettavissa. Lisäksi kaikki Tiilijärvet ovat olleet aiemmin niin hyvässä kunnossa, että...

Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön vuosi 2018

Lopuillaan oleva vuosi on Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön kymmenes toimintavuosi. Juhlavuosi heijastui säätiön tekemiseen monin tavoin. Vuoden varrelle oli ripoteltu erilaisia juhlavuoden tapahtumia kevättalven pilkkikisoista lokakuun lopun juhlaseminaariin. Vuoteen...