Hahmajärven padon kunnostussuunnittelu

Lataa hankkeen esite

Lataa hankkeen esittelydiat

Hahmajärven pato sijaitsee Hahmajoessa noin 450 m Hahmajärven luusuasta alavirtaan. Pato on rakennettu vuonna 1936. Padon rakentamiseksi sekä sen kunnossapitoa ja huoltoa varten perustettiin järvenlaskuyhtiö, jonka aktivoiva yhtiökokous pidettiin 10.3.2022. Yhtiökokouksessa saavutettiin yksimielinen kannatus esitykselle padon muuttamisesta pohjapadoksi. Pato on nykyisin huonossa kunnossa ja vaatii korjaustoimenpiteitä.

Hankkeen tärkeimpänä tavoitteena on ollut laatia suunnitelma nykyisen patorakenteen muuttamiseksi pohjapadoksi sekä jättää prosessin edellyttämä vesilain mukainen lupahakemus aluehallintoviraston käsiteltäväksi. Lupahakemus jätettiin joulukuussa 2023 ja aluehallintovirasto antoi asiassa päätöksensä marraskuussa 2024. Luvan hakijana toimii Hahmajärven järvenlaskuyhtiö, jolla on velvoite padon ylläpidosta.

Luvan käsittelytiedot ja asiakirjat on tutustuttavissa aluehallintoviraston lupapalvelussa. Padonmuutoksen toteutusvaiheen valmistelu on käynnissä.

Hankkeen tavoitteena on myös koota järveen kohdistuvia kunnostustarpeita sekä aktivoida Herralan kyläläisiä ja muita Hahmajärven hoidosta ja kunnostuksesta kiinnostuneita. Hahmajärven tilaa esiteltiin Hahmajärvi-illassa tammikuussa 2024. Tutustu Hahmajärveen ja sen tilaan tarkemmin Hahmajärven omalla sivulla!

Rahoittajat:
Hämeen ELY-keskus Vesiensuojelun tehostamisohjelman varoista
Hollolan kunta
Hahmajärven patoyhtymä
Hahmajärven osakaskunta
Herralan konehuolto Oy
Herralan hiussalonki
Rakennuspalvelu Rautavuori Oy
Kyllönen yhtiöt Ky
Huoltojokiset Oy
Hersapuu Oy
Auto- ja korikorjaus Juha Korkeamäki
LVI-idea Oy
Herralan Hukat ry

Kokonaiskustannusarvio: 39 090 €, josta ELY-keskuksen osuus on 23 500 €
Toteuttaja: Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö
Yhteyshenkilö: Anna Hakala, anna.hakala@vesijarvi.fi, puh. 040 551 6466