Ruoppaus

Ruoppauksella tarkoitetaan vesistön pohjalle kertyneen sedimentin tai muun maa-aineksen poistamista veden alta. Samalla poistuu ylimääräisiä ravinteita. Tavoitteena on joko vesisyvyyden ja -tilavuuden lisääminen, ravinnekierron vähentäminen veden ja sedimentin välillä, kasvillisuuden vähentäminen tai myrkyllisten ainesten poistaminen järvestä. Ruoppauksen tavoitteet ovat samantyyppiset kuin niitossakin, mutta ruoppaus poistaa vesikasvit juurineen, jolloin vaikutus on pitkäaikaisempi. Hyvin valituissa kohteissa voidaan ruoppauksella parantaa luonnon monimuotoisuutta estämällä vesistön umpeenkasvua, parantamalla veden vaihtuvuutta ja siten myös eliöstön elinolosuhteita. Ruoppaus tulee suunnitella hyvin, sillä pohjaa kaivettaessa veteen vapautuu ravinteita ja toimenpiteen vaikutus voi olla juuri päinvastainen kuin tavoiteltiin.

Ruoppauksesta pitää tehdä joko ilmoitus tai saada siihen lupa riippuen ruoppaustyön laajuudesta. ELY-keskuksilla on ohjeistus ruoppauksista. Tutustu siihen! 

ELY-keskusten lomakkeen ruoppauksesta ilmoittamiseen/luvan hakemiseen löydät tästä.

Vesijärven alueella toteutettuja ruoppauksia

2015

Lahdenpohjan luonnonsuojelualueen ruoppaustyöt saatettiin loppuun vuoden 2015 aikana. Massiivisen projektin tarkoituksena oli saada vesi vaihtumaan alueella paremmin ja estää suojeltujen luontoarvojen kuten linnuston ja täplälampikorennon katoaminen umpeenkasvun seurauksena. Samalla parani myös Lahdenpohjan maisemallinen arvo. Työtä rahoittivat Hämeen ely-keskus ja Vesijärvisäätiö. Sen toteutuksesta vastasi vesiensuojeluaktiivi Risto Kauhala. (Valokuva).

2013-14

Hollolan Lahdenpohjan luonnonsuojelualueen ruoppaustyö aloitettiin alkutalvesta. Tarkoituksena oli saada vesi vaihtumaan alueella paremmin sekä estää suojeltujen luontoarvojen kuten linnuston ja täplälampikorennon katoaminen umpeenkasvun seurauksena.

2012

Kilpiäistenpohjan luonnonsuojelualueen ruoppaustyö toteutettiin alkutalvesta. Tarkoituksena oli saada vesi vaihtumaan alueella paremmin sekä estää suojeltujen luontoarvojen katoaminen umpeenkasvun seurauksena. 
Hankkeen koordinoi Lahden seudun ympäristöpalvelut ja sen toteutti Rantala Timber Oy. Hankkeessa olivat mukana myös Hämeen ELY-keskus sekä alueen omakotiyhdistykset.

2010

Pitkä-Ruokosen ja Vehkosaaren välisen salmen ruoppaus toteutettiin, koska salmi oli madaltunut ja kaventunut voimakkaasti. Maatunut vesikasvillisuus esti veden virtausta salmessa. Ruoppauksella lisättiin vesisyvyyttä, vähennettiin kasvillisuutta ja vähennettiin ravinnekiertoa veden ja sedimentin välillä. Lue tästä suunnitelma.