Vesijärvellä ensimmäinen alusveden hapetusjakso v. 1979–1984 tähtäsi sisäisen kuormituksen vähentämiseen, mutta lämpimän päällysveden johtaminen alusveteen todennäköisesti vain lisäsi ravinteiden nousua sedimentistä ylempiin vesikerroksiin ja johti edelleen intensiivisiin leväkukintoihin.
Vesijärven Enonselällä tunnetuin laajamittainen hapetus aloitettiin talvella 2007–2008 Myllysaaren syvänteessä. Syksyllä 2009 pääsyvännealueelle asennettiin yhdeksän hapetinta, joilla syvännealuetta hapetettiin sekä kesällä että talvella.
Hapetuskokeilun vaikutusta järven ekosysteemiin seurattiin aktiivisesti hapetuksen aikana. Kokeilu paransi merkittävästi Enonselän syvänteiden happitilannetta ja syvännepohjaeläimistön elinmahdollisuuksia. Ravinteiden pumppausta sedimentistä veteen ei havaittu. Vaikutukset jäivät kuitenkin alueellisesti arvioituna melko suppeiksi. Hapetuksen vaikutusta kasviplanktoniin ei voitu erottaa luontaisesta vaihtelusta. Vuonna 2018 hapetinten määrä vähennettiin viiteen ja kesähapetuksesta luovuttiin. Talvihapetuksesta luovuttiin talven 2019 jälkeen.
Päällysveden pumppaamisen alusveteen havaittiin vaikuttavan huomattavasti pelagiaaliseen ravintoverkkoon Enonselän alueella. Voimakkaimmin vaikutus näkyi kuoreenpoikasten tiheyden kasvuna. Tämä puolestaan tarkoitti merkittävää predaatiopaineen lisäystä eläinplanktoniin ja pienensi vesikirppujen kokoa. Järven fosforipitoisuuksissa ei havaittu muutoksia hapetuksen aikana. Eläinplanktonin säätelykyky kasviplanktonia vastaan heikkeni ja saattoi johtaa ajoittaisiin runsaisiin sinileväkukintoihin.
Kuoreen populaatio romahti ensimmäisten kahden hapetusvuoden aikana ensisijaisesti veden korkean lämpötilan ja yhtäaikaisesti alusveden alhaisten happipitoisuuksien vuoksi. Romahduksen jälkeen kuoretiheydet nousivat ennakko-oletusten vastaisesti poikkeuksellisen suuriksi, mikä johti merkittävään vesikirppujen keskikoon pienenemiseen. Kuoreen 0+ vuosiluokat kestivät aikuisia kaloja paremmin lämmintä alusvettä.
Ahvenen tiheys nousi ensin, mutta laski myöhemmin, kun särkikalojen ja kuoreen osuus kasvoi. Daphnia -vesikirpun biomassa pieneni, mahdollisiksi syiksi on arveltu pimeän ja pienemmän happipitoisuuden alusveden tarjoaman predaatiosuojan vähenemisen ja toisaalta ravintoarvoltaan hyvälaatuisen kasviplanktonin heikko saatavuus.
Ravintoverkossa havaitut vasteet hapetuksen aikana eivät tukeneet kunnostuksen keskeistä tavoitetta, eli haitallisten leväkukintojen ehkäisyä. Alusveden hapetuksella ei havaittu päällysveden fosforipitoisuuksien alenevan. Sen sijaan hapetusjakson lopulla havaittiin kokonaisfosforipitoisuuksien kasvua, joka saattoi vaikuttaa runsaiden rihmamaisen sinilevien (kuten Planktothrix agardhii (Gomont)) kukintojen muodostumiseen. Tämä taas saattoi edelleen vaikuttaa Daphnia -vesikirpun ravintotilanteeseen heikentävästi, kun kasvuun ja lisääntymiseen tarvittavaa hyvälaatuista ja käyttökelpoista ravintoa oli heikommin saatavilla.
Muualla verkossa: Hapetus vesistön kunnostuksessa – Vesi.fi aineistopankki
