Plankton on mikroskooppisen pientä ja vedessä vapaasti keijuvaa eliöstöä, jota kutsutaan myös suomenkielisellä nimellä keijusto. Osa planktonista keijuu passiivisesti vedenvirtailujen vieminä, mutta monet keijuston eliöistä myös liikkuvat aktiivisesti. Planktoniin kuuluu bakteereita, sieniä, kasveja ja eläimiä. Planktonia esiintyy kaikkialla missä on riittävästi vettä. Kasviplankton eli levät sekä niitä syövä eläinplankton ovat tärkeä osa järviekosysteemiä.
Tutustu Plankton – vesien keijut -kirjaan! Plankton – vesien keijut – Vesijärvi (vesijarvi.fi)
Kasviplankton
Kasviplankton koostuu mikroskooppisen pienistä, vedessä keijuvista levistä. Siihen kuuluu monenlaisia leväryhmiä, kuten sinileviä, nieluleviä, panssarisiimaleviä, kultaleviä, piileviä, silmäleviä, viherleviä ja koristeleviä. Niillä kaikilla on vihreää yhteyttämispigmenttiä, a-klorofylliä eli lehtivihreää, jonka avulla ne sitovat auringon energiaa eli yhteyttävät ja tuottavat happea. Kasviplankton on siis yksi järven tärkeimmistä perustuottajista, minkä kautta auringon energia siirtyy ravintoketjussa eteenpäin. Kasviplankton on tärkeää ravintoa eläinplanktonille, joka puolestaan on kalojen ravintoa.
Kasviplanktonyhteisö muuttuu vuodenaikojen mukana. Jään alla, kylmässä ja pimeässä vedessä on vähemmän elämää. Keväällä lumen sulaessa valo pääsee tunkeutumaan jään läpi. Jään alla ja jäänlähdön jälkeen saattaa esiintyä runsaastikin kasviplanktonia, etenkin piileviä, kun järvien keväisen täyskierron virtaukset sekoittavat ravinteikkaan alusveden päällysveden kanssa. Piilevien kevätkukinnan jälkeen alkukesällä runsastuvat panssarisiimalevät, nielulevät sekä kultalevät, joilla on oma, kalamainen tuoksu. Keski- ja loppukesällä yleistyvät viherlevät ja sinilevät, joita voi olla riesaksi asti juuri parhaaseen uintiaikaan heinä-elokuussa. Myöhemmin syksyllä järven syystäyskierron aikaan runsastuvat jälleen viileässä, kiertävässä vedessä viihtyvät piilevät. Joskus raskaat, rihmamaiset piilevät takertuvat kalaverkkoihin ja kalastaminen voi niiden takia jopa estyä. Vesijärvellä Aulacoseira islandica -piilevä on viime vuosina vaikeuttanut syksyistä kalastusta etenkin Kajaanselällä.
Kasvaakseen kasviplankton tarvitsee valoa ja ravinteita. Erityisesti fosforin lisääntyvä määrä saa monet lajit kasvamaan runsaampina. Kasviplanktonia on hyvin kirkkaissakin vesissä, vaikkei niitä erota paljaalla silmällä. Rehevissä järvissä levät silminnähden runsastuvat ja erityisesti sinilevien massaesiintymät eli kukinnat näkyvät harmillisen selvästi. Sinilevien runsastuminen on yksi rehevöitymisen merkki. Vesijärvellä sinilevät värjäsivät veden kauttaaltaan vihreäksi 1960-luvun puolivälistä 1990-luvun alkuun. Nykyisin sinileväkukintoja esiintyy vain ajoittain.
Sinilevät
Sinilevät eli syanobakteerit ovat oikeasti bakteereita. Niilläkin on a-klorofylliä, minkä vuoksi syanobakteereita kutsutaan myös leviksi. Niillä on lehtivihreän lisäksi sinistä fykosyaniini-nimistä väriainetta. Sininen väri tulee näkyviin vasta sinilevien kuollessa ja hajotessa, samaan tapaan kuin ruskan kirkkaat väriaineet puiden lehdissä syksyllä. Alkeelliset sinilevät olivat noin 3,5 miljardia vuotta sitten maapallon ensimmäisiä hapentuottajia.
Sinileviä esiintyy kaikenlaisissa vesissä, myös karuissa. Sinilevien massaesiintymät eli sinileväkukinnat vaativat kuitenkin paljon ravinteita. Hyvin rehevissä vesissä sinilevät voivat olla melkeinpä ainoa leväryhmä.
Runsaana esiintyessään sinilevistä on harmia, sillä ne voivat tuottaa ihmisille ja eläimille myrkyllisiä yhdisteitä. Sen vuoksi selvästi leväisessä vedessä ei pidä uida, eikä sitä kannata käyttää löylyvetenä. Myös lapset ja lemmikit kannata pitää pois leväisestä vedestä, etteivät ne niele leväistä vettä.
Eläinplankton
Eläinplankton muodostuu hyvin erikokoisista ja näköisistä eliöistä. Niitä ovat vesikirput, hankajalkaisäyriäiset, rataseläimet ja alkueläimet. Eläinplanktonin tärkeintä ruokaa ovat pienet yksisoluiset levät. Monet lajit käyttävät ravinnokseen myös bakteereita ja kuollutta eloperäistä ainesta. Osa planktoneläimistä on petoja ja ne saalistavat ravinnokseen muuta eläinplanktonia.
Eläinplankton on tärkeää ravintoa kaloille. Kaikki kalat syövät eläinplanktonia poikasvaiheessa, mutta monille lajeille kuten kuoreelle ja muikulle eläinplankton on pääravintoa läpi elämän. Eläinplankton on tärkeää ravintoa myös esimerkiksi särjelle ja nuorelle ahvenelle, vaikka ne käyttävät ravintonaan muutakin, kuten pohjaeläimiä.
Kalat saalistavat eläinplanktonia näköaistinsa avulla, minkä vuoksi suurimmat ja näkyvimmät lajit joutuvat helpoiten kalojen ruuaksi. Esimerkiksi suurikokoiset Daphnia-vesikirput ovat kaloille mieluisaa ravintoa. Suuret vesikirput ovat kuitenkin myös erittäin tehokkaita levien laiduntajia. Jos suurikokoinen eläinplankton vähenee kalojen saalistuksen takia, myös eläinplanktonin kyky pitää järven levämääriä kurissa heikkenee. Järvissä, joissa on vähän planktonia syöviä kaloja, myös suuret vesikirput selviytyvät. Niissä onkin levää suhteessa vähemmän, kuin niissä järvissä, joissa planktonia syviä kaloja on paljon. Tällaisissa järvissä eläinplankton on pienikokoista, ja se ei kykene riittävän tehokkaasti käyttämään järven levämäärää.
Ravintoketjukunnostuksen eli biomanipulaation yksi tavoite on saada kaloja vähentämällä suurikokoiset vesikirput runsastumaan, ja siten levämäärät vähenemään. Vesijärvellä 1989-1993 tehdyn massiivisen biomanipulaation eli ravintoketjukunnostuksen jälkeen havaittiin vesikirpuilla keskikoon kasvua. Toki kalan, etenkin särjen poistolla oli suoriakin vaikutuksia vedenlaatuun, sillä pohjalla ruokaillessaan ne siirtävät ravinteita pohjalta veteen. Viime vuosina etenkin planktonia syövän kuoreen kannan vaihtelut ovat näkyneet voimakkaasti eläinplanktonin ja etenkin Daphnia-vesikirpun koossa.
Esimerkkejä planktonin koosta:
Valtaosaa planktoneliöistä ei voi havaita paljaalla silmällä, mutta suurimmat näkyvät hyvinkin helposti. Planktoneliöiden kokojakauma onkin valtava. Pienimmät yksittäiset kasviplanktonsolut voivat olla pienempiä kuin millimetrin tuhannesosa. Kasviplankton voi kuitenkin olla verrattain suurikokoistakin, varsinkin muodostaessaan yhdyskuntia, joissa useat solut ovat liittyneet yhteen. Suurimmat kasviplanktonyhdyskunnat voivat olla kooltaan pari-kolme millimetriä. Eläinplanktonin koko vaihtelee millimetrin sadasosan kokoisista yksisoluisista alkueläimistä jopa parin senttimetrin kokoisiin planktonäyriäisiin.
Plankton voidaan jakaa eri tavoin nimettyihin kokoluokkiin:
- megaplankton, >20 cm, esim. suuret meduusat, ei järvissä
- makroplankton, 0,2–20 cm, petovesikirput, massiäyriäiset, sulkasääsken toukat
- mesoplankton, 0,2–2 mm, äyriäiset (mm. hankajalkaiset, vesikirput), kelluva kalanmäti, kalanpoikaset
- mikroplankton, 20–200 μm, suuremmat piilevät ja panssarilevät, rataseläimet, alkueläimet, äyriäisten munat ja toukat
- nanoplankton, 2–20 μm, ripsieläimet, piilevät, alkueläimet
- pikoplankton, 0,2–2 μm, bakteerit, sinilevät
- femtoplankton, 0,02–0,2 μm, virukset
Muualla verkossa:
