Kosteikot pidättävät pellon ulkopuolelle valtaojiin ja purovesistöihin päässyttä kuormitusta.Kosteikot ja laskeutusaltaat pysäyttävät veteen joutunutta kiintoainetta ja sitovat kosteikkokasvillisuuden kautta veteen liuenneita ravinteita. Hyvin onnistuessaan kosteikko voi sitoa vuositasolla noin kolmasosan valumaveden typestä ja reilusti yli puolet fosforista.
Kosteikkoa voi käyttää esimerkiksi kasteluvesialtaana tai kalalammikkona. Kosteikon perustaminen hyödyttää myös vesilintuja ja kosteikoista riippuvaisia kasveja ja eläimiä.
Vesijärven valuma-alueen kosteikot
Vesijärven valuma-alueelle tehdyn monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelman mukaan alueella on yli 70 sopivaa paikkaa kosteikoille tai laskeutusaltaille.
Kosteikkojen suunnittelua ja rakentamista on tehty yhteistyössä mm. maanomistajien, osakaskuntien, Suomen riistakeskuksen Laitialan toimipaikan, Vesijärven ystävien, Matjärven suojeluyhdistyksen ja Salaojakeskuksen kanssa.
Toteutetut kosteikot ja laskeutusaltaat näet Vesijärven hoidon karttasovelluksesta www.vesijarvi.fi etusivulta.
Tutustu Piensaimaalla tehtyyn kosteikkojen hoito-oppaaseen.